in_english_navi

ohjeita | majoitus | palvelut | pressi | kartta | ikäraja | kimppakyyti

 

Ohjeita

Kokemus tuo varmuutta, sanotaan. Tässä muutamia vinkkejä onnistuneen festivaalikokemuksen maksimointiin:

Varaudu ruuhkiin. Kun festivaaleille pamahtaa 10 000 kävijää päivässä, jossain kohti Kalajoen kaunista maisemaa tullaan näkemään ajoittaista ruuhkaa. Etuileminen tai kiertotien etsintä ei tuota tulosta, älä siis tuhlaa aikaasi. Ota siis loma-asenne jo lähtiessäsi ja älä anna ruuhkan pilata juhannusta!

Ostamalla ennakkolipun vältät jonotuksen lippukassalla. Autot ohjataan ennen leirintäalueelle pääsyä kahteen jonoon: ennakkoliput ostaneet valuvat alueelle huomattavasti nopeammin. Toinen hyvä keino nopeuttaa asiointia on varata tasaraha lippukassalla.

Mitä mukaan autiolle saarelle? Aivan kaikkeen ei tarvitse varautua, sillä alueelta löytyy kaksi kauppaa, josta saat elintarvikkeita ja muuta elintärkeää. Muista kuitenkin ottaa sopiva summa käteistä mukaan; pankkikortistakin on useimmissa paikoissa apua, myös festivaalialueen anniskelupisteissä.

Viini on viisasten juoma. Juhannuksenvietto sujuu rattoisasti kun muistaa ottaa kohtuudella. Jos liemi kuitenkin loppuu, löytyy alueelta kauppoja varaston täydentämiseen. Huomaa, että lasipulloja ei alueella myydä eikä niitä saa sinne kuljettaa. Muovipullot ja tölkit ovat kierrätyskelpoisia eikä niistä synny sirpaleita. Festivaalialueelle ei saa viedä omia juomia lainkaan, mutta festivaalialueella sinua palvelevat useat anniskelupisteet.

Järki käteen bailatessa. Näillä festivaaleilla pitää asenteen olla rock, rauha ja rakkaus, mutta pöhlöilystä ei tule kuin sanomista. Muista siis ottaa ja antaa kohtuudella ja pakkaa ylimääräisen juoman sijasta ehkäisyvälineitä.

Pidä kaverista ja rannekkeesta huoli. Kadonnutta kaveria tai ranneketta on mahdotonta saada takaisin. Ranneke on suunniteltu niin kestäväksi, että se se ei katkea rajummassakaan menossa. Uuden rannekkeen saa siis vain rahalla. Kaverin saattaa saada takaisin siirappisilla puheilla.

Muistot talteen. Festareilta on hyvä ottaa muutamia kuvia, joita voi sitten vanhempana katsella ja muistella kultaisia nuoruusvuosia. Festivaalialueella kuitenkin videokuvaaminen tai muu esitysten tallentaminen on kielletty. Kamerakännykkää tai normaalia pokkarikameraa voit käyttää, mutta ammattitason järjestelmäkameralla saavat kuvata vain kuvaajapassilla varustetut henkilöt.

Kotiinpaluukin koittaa joskus. Toivomme että jokaisella festivaalivieraalla on kotiin lähtiessään mukavat muistot juhannuksen vietosta. Jos juhlameininki on kuitenkin vielä sunnuntaina päällä, älä lähde auton rattiin. Säästyt monelta murheelta.

::takaisin ylös



Majoitus

3 päivän festarirannekkeilla
Sisältää teltta- tai vaunupaikan sekä 3 päivän ohjelmarannekkeen.

Kalajoen Juhannus Festivaalia vietetään Suomen suuriman leirintäalueen kyljessä, joten majoitus ei näillä kekkereillä tule olemaan ongelma! Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä ja ohjeita leirintäalueelle majoittuville:

Leirintäalueelle ei saa tuoda lasipulloja. Kalajoen Juhannusta vietetään sirpaleettomassa ympäristössä. Huomaa, että festivaalihenkilöstöllä on oikeus poistaa lasipullot leirintäalueelta yleiseen turvallisuuteen vedoten. Pakkaa siis juomasi muovipulloihin jo kotona.

Leirintäalueella avotulen teko ehdottomasti kielletty. Tulen voi tehdä vain siihen osoitetuilla paikoilla tai tyyppihyväksytyssä grillissä.

Älä roskita. On luonnollisesti kaikkien etu, että roskista ja tyhjistä pulloista huolehditaan vastuullisesti, myös juhlinnan lomassa. Festarimeininki hyytyy äkkiä roskien keskellä. Riittää, että jokainen huolehtii omistaan!

Satsaa kunnon leirintävälineisiin. Äiti ei tule apuun, kun teltta luhistuu yöllä päällesi tai makuupussissa palelee. Suomen kesän yöt voivat olla vilpoisia. Todistettavasti myös purkin- ja korkinavaajasta sekä trangiasta on ollut apua monessa tilanteessa.

Katso lisää leirintäalueesta

 

::takaisin ylös



Palvelut

Kalajoen Juhannus 2010 on satsannut alueen palveluihin edellisvuosia paremmin. Suomen suurin leirintäalue kehittyy ja kasvaa koko ajan: festivaalivieraan saatavilla on samat palvelut kuin leirintäalueella läpi kesän.

Leirintäalueen sisältä löytyy lähikauppa, kahvila, ja ravintola, keittotilat, suihkut, inva-wc sekä festivaalien ajan runsaasti lisäkäymälätilaa. Lisäksi festivaali- ja majoitusalueelta löytyy useita ruokamyyntipisteitä.

Onnettomuuden sattuessa alueella päivystää ensiaputeltta koko tapahtuman ajan. Myös Saapas tarjoaa palveluitaan festarihenkensä menettäneille. Molemmat apupisteet löydät pääsisäänkäynnin tuntumasta.

Alueella on laaja alue kuivaa, telttailuun soveltuvaa hiekkakangasta. Myös asuntovaunuille on varattu tilaa ja sähköpaikkoja.

::takaisin ylös



Pressi

Akkreditointipyynnöt festivaalijohtaja Juha Laitalalle osoitteeseen juha.laitala(at)kalajoenjuhannus.fi.

::takaisin ylös



Kartta

Festivaalialueelle saapuminen: Varsinkin torstai-iltapäivänä sisääntulotiet ovat ruuhkaisia. Varaa reilusti aikaa matkustamiseen

lahestymiskartta.jpg


Ikäraja

Festivaalialueelle ei ole ikärajaa. Summer Heat -telttaan pääsyyn vaaditaan kuitenkin 18 vuoden ikä.


Luontoystävällisesti Kalajoen Juhannukseen!

GreenRiders toimii suomen festareiden kimppakyytien välittäjänä kesällä 2010. GreenRiders säästää luontoa, rahaa ja tekee matkanteosta mukavampaa. Kirjaudu jäseneksi, se on ilmaista! Huomaat, miten helppoa ja nopeaa GreenRidersin avulla on löytää kyyti tai tarjota kyytiä.

icon_facebook.jpg

LIITY FB FANIKSI
ja pidä itsesi ajan tasalla!



Lisää artistikiinnityksiä!

bandi_baseballs_pieni.jpg

bandi_basicelement.jpg

bandi_antti_lauritahka.jpg